Minulla ei ole herkkä iho, ainakaan kaksi vuotta sitten.
Mutta liiallinen-puhdistus, kovien lääkkeiden kerrostaminen ja toistuva kauneuslaitteiden käyttö muuttivat marrasketeeni onnistuneesti "suolaliuokseksi-alkalimaan". Punoitus, pistely, kuivuus ja hilseily tulivat yleisiksi. Pahin osa oli polttava tunne "ohutusta ihosta, jossa on paljon täytettä", ikään kuin kasvojen ihoni fyysinen suoja olisi tullut täysin hyödyttömäksi.
Tuona epätoivoisen etsinnän aikana kokeilin erilaisia korjaavia ainesosia, kuten skvalaania, keramideja ja centella asiaticaa. He olivat kuin peittäisit rappeutuneen talon sanomalehdillä,{1}}ne pystyivät pitämään tuulen poissa, mutta sadesuihku (tai ympäristön muutos tai uneton yö) paljastaisi heidän todellisen luonteensa. Se, mikä todella antoi tälle "karulle maalle" mahdollisuuden alkaa kasvattaa uutta "kasvillisuutta", oli lukuisten dermatologisten kirjallisuuksien luettuani päätökseni kokeilla ainesosaa, joka kuulosti jokseenkin epäselvältä-GHK-Cu.
Vaihe 1: Ensimmäiset 30 päivää - Säätöjakso "kupari-ioneilla"
Kuparipeptidien tunne iholla on tuskin miellyttävä. Useimmilla tätä ainesosaa sisältävillä seerumeilla on vaaleansininen geelimäinen rakenne, joka tarjoaa outoa sileyttä levitettäessä. Tämä sileys ei kuitenkaan ole silikoni-kaltaista; se tuntuu enemmän kuin pienemmiltä peptidiketjuilta, jotka leviävät ihon pinnalla. Minun on myönnettävä, että ensimmäiset kaksi viikkoa olin täynnä epäilystä.
Sen korjausmekanismi eroaa täysin perinteisistä okklusiivisista kosteusvoiteista. Keramidit toimivat "muurareina", jotka täyttävät lipidiraot marraskedessä; kun taas kuparipeptidit ovat enemmän kuin "urakoitsija", eivät tee työtä itse, vaan pikemminkin vapauttavat kupari-ionisignaaleja saadakseen fibroblastit työskentelemään ylitöitä tuottaakseen kollageenia ja elastiinia, samalla kun ne edistävät glykosaminoglykaanien synteesiä, mikä tukee romahtanutta "perustaa" sisällä.
Vaikutukset kahden ensimmäisen viikon aikana olivat hyvin hienovaraisia. Punoitus ei laantunut heti, mutta huomasin yhden yksityiskohdan: kasvojen pesun jälkeinen kireä, kuiva tunne, piirteitä rypistävä tunne, alkoi ilmetä myöhemmin. Kosteuden imeytymiseen kulunut aika piteni minuutista kolmeen, sitten viiteen minuuttiin. Tämä osoitti, että ihoni kyky säilyttää kosteutta alkoi löystyä hienovaraisesti syvemmällä tasolla.
Vaihe kaksi: Päivä 60, "paksu iho"{1}}tuntemus
Todellinen käännekohta tapahtui päivien 40 ja 60 välillä. Eräänä aamuna puhdistuksen jälkeen juoksin alitajuisesti sormenpääni poskilleni ja yhtäkkiä huomasin jotain erilaista-ihoni ei ollut enää niin hauras, "kaska-siipi-ohut" vaan pikemminkin kuin pala riisipaperia, joka oli veteen kostuttanut.
Tätä tunnetta on vaikea kuvailla tarkasti sanoin; jos minun olisi pakko, se olisi "paksuuden" tunne. Se ei johtunut kertyneen kuolleiden ihosolujen karheudesta, vaan pikemminkin sen vetävän, repivän kivun puuttumisesta poskieni sivuilla, kun hymyilin tai esitin liioiteltuja ilmeitä. Vielä yllättävämpää on, että minua pitkään vaivannut seborrooistisen ihotulehduksen reunojen hilseily nenän sivuilla hävisi ihmeellisesti ilman minkäänlaista sienilääkehoitoa.
Vahvistaakseni sen tehokkuutta lopetin jopa muiden kosteuttavien tuotteiden käytön muutamaksi päiväksi ja käytin vain perusväriainetta, joka oli kerrostettu kuparipeptidiseerumilla. Tulos? Ihoni säilytti vakaan kosteustason palaamatta alkuperäiseen tilaan. Sillä hetkellä tajusin, että kuparipeptidi teki enemmän kuin vain "pinta--tason" työtä; se aidosti edisti mukopolysakkaridien synteesiä dermiksessä palauttaen ihon oman vettä{3}}pidättävän kerroksen elastisuuden.
Kolmas vaihe: Päivä 90, "Korjauksen" uudelleen miettiminen
Kolmen kuukauden jälkeen minulla on kattavampi käsitys kuparipeptideistä.
Ensinnäkin johtopäätös: se ei ole kiireellinen hoito. Jos sinulla on vakava allerginen reaktio, johon liittyy punoitusta, turvotusta ja keltaista nestettä, ota yhteyttä ihotautilääkäriin saadaksesi steroidivoidetta-palontorjuntaan. Kuparipeptidit ovat kuin katastrofin jälkeinen-jälleenrakennustiimi; ne sopivat paremmin pitkäkestoiseen, syvään perustan stabilointiin tulehduksen laantumisen jälkeen.
Sen rajoitukset ovat myös erittäin ilmeiset: formulointiympäristö on erittäin vaativa. Kupari-ionit ovat tunnetusti yhteensopimattomia yleisimpien kelatoivien aineiden (kuten dinatrium-EDTA), vahvojen happojen (eri hedelmähapot, korkean -pitoisuuden C-vitamiini) ja tiettyjen antioksidanttien (kuten ferulihappo, korkean -pitoisuuden puhdas C-vitamiini) kanssa. Väärä formulaatio voi deaktivoida kuparipeptidit nopeasti, jolloin liuos värjäytyy ja jopa tuottaa ärsyttäviä sivutuotteita. Tämä tarkoittaa, että kun päätät käyttää kuparipeptidejä, ihonhoitorutiinisi tarvitsee täydellisen uudistuksen. Tuona aikana aamurutiinini koostui vain: kasvojen pesu vedellä – kuparipeptidiseerumi – minimalistinen kosteusvoide. Ne kerran-arvokkaat aamu- ja ilta-A- ja C-vitamiinituotteet pantiin odotustilaan.
Muutamia vaatimattomia ehdotuksia sairastuneille:
Jos minulta kysytään, onko se sen arvoista? Vastaukseni on kyllä. Mutta ehdotan, että lähestyt sitä "ruokaterapian" ajattelutavan "länsimaisen lääketieteen" sijaan.
Se ei anna iholle välitöntä rauhoittavaa tai anestesiaa, vaan pikemminkin joustavuutta, joka syntyy sisältä. Kolmen kuukauden käytön jälkeen aloin yrittää lisätä pieniä määriä retinolia. Tällä kertaa olin iloisesti yllättynyt huomatessani, että ihollani näytti olevan "muistia" ja "luottamusta" huomattavasti lyhyemmällä toleranssijaksolla, ja että salamurhaajan-kuin pistely ei koskaan palannut.
Kuparipeptidi ei muuttanut ihoani kuorituksi munaksi; se yksinkertaisesti korvasi ohuen, läpikuultavan lasin tietyn paksuisella himmeä lasikerroksella. Valo ei välttämättä pääse kokonaan läpi, mutta tuuli ei pääse enää sisään.
Tämä on luultavasti korkein korjaustaso: ei vain korjata asioita, vaan antaa sen oppia kasvamaan uudelleen.